sunnuntai 1. huhtikuuta 2018

Pääsiäismuna





Pitsimuna


Muutama viikko sitten löysin puisen, 7 cm pitkän munan. Mielestäni minulla on niitä kaksi, mutta nyt löysin vain toisen. Vaikka muutosta on jo 10 kk, niin silti vielä pitäisi käydä läpi tavaroita. Osa on edelleen pakattuna. Juuri pitseissä ja askartelutarvikkeissa olisi inventaarion tarvetta.

Munan löytymisen jälkeen mietin maaleja. En vain löytänyt mitään puulle sopivaa maalia, kunnes perjantaina silmiin osui Inka Gold Old Silver – maali erään laatikon pohjalla. Maalasin munan, tosin väri oli hyvin vaalea, olisi voinut olla voimakkaampi.

Munan pohjassa on kukka tukemassa pystyasentoa.


Munan ajattelin koristella pitsillä ja pienellä määrällä helmiä. Huomasin lisääväni vähän enemmänkin helmiä ja sitten vielä enemmän ja kahden värisiä helmiä. Pitsin osuus jäi munassa pieneksi, mutta ei merkityksettömäksi. Pitsin värin valitsin ensimmäisestä eteen tulevasta, jouten olevasta sukkulasta, joka oli tyhjennyksen tarpeessa. Valintaperuste oli omanlainen, mutta väri sopi munaan.

Muna pysyy pystyssä. Tein pohjaan kukan miettien tukeeko vai haittaako se pystyssä pysymistä. Lopulta luulen, että sillä ei ole mainittavaa vaikutusta. Munan muoto on tasainen ja se varmaan pysyisi pystyssä joka tapauksessa. Puumunia haluaisin löytää enemmänkin. Pääsiäismunana puu on kestävä ja luonnollinen materiaali. Puisia munia ostaisin enemmänkin, jos vain vastaan tulisi.


Pajunoksat saivat kukkien lisäksi pieniä koristemunia pääsiäisenä.


4 kommenttia:

  1. Lovely color with those eggs and great tatting and ornaments 💛🐣💛

    VastaaPoista
  2. Nice idea using the tatted flower & beads as a stand!
    Lovely display - spring and Easter all in one :-)

    VastaaPoista