lauantai 24. kesäkuuta 2017

Liinan aloitus

Mary Konior's doily "Dahlia"

Viimeajat olen purkanut muuttolaatikoita. Pitsikirjatkin ovat vielä vähän missä sattuu, koska pakkasin kirjoja ja papereita painon mukaan tasaisesti kaikkiin laatikoihin, ettei yksittäiset laatikot tulleet liian painaviksi. Kesken tavaroiden järjestelyn lapset halusivat uimarannalle, joten sain liinaa alulle. Lapsen kaveri valitsi virkkauslangan ja Koniorin kirjasta ohjeen Daalialiinaan todeten, että tämä on kaunis. Sain uimarannalla pitsin hyvälle alulle ja lapset saivat uida rauhassa lämpimänä päivänä. Sitten sää taas viileni.

Juhannusaatto oli viileä, silti haaveilin juhannuksesta meren rannalla. Ajettiin 60 kilometriä rannikolle, mutta meri oli harmillisen tyyni. Juuri raikas merituuli oli minun juhannushaaveena.

Sää selkeni rannikolle mennessä ja ilma oli raikas. Lokit tuppautuivat lähelle ja kerjäsivät leivänmuruja häiriten lapsia. Keskikesän luonto oli rauhallinen ja kaunis valkean yön valossa.

Juhannusyö Suomenlahdella

Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti