sunnuntai 30. elokuuta 2020

Neilikankukkia syyspäivän piristykseksi

 

Neilikoita


Syksy tuli tänä vuonna yllättävän aikaisin ja nopeasti. Ilmaston muutos on lämmittänyt säitä, mutta samalla lämpimät säät jouduttavat syksyä ja niityn kukat katoavat nopeammin kuin aikaisempina vuosina. Kukat katosivat ja luonto on väritön ja ankea ennen puiden ja pensaiden lehtien ruskaa.

Ajattelin jatkaa syksyn kukkakautta käpyilemällä neilikan. Neilikkaan otin ohjeen Marilee Rockelyn blogista Yarnplayer. Kukka tosin on kovin pieni , mutta sitäkin mielenkiintoisempi. Tämän pienen kukan etu on kuitenkin se, että valmista tulee muutamalla renkaalla ja yhdellä istumalla. Ohje ei ole liian helppo vaikka siltä ensin vaikuttaisi. Ajatus on pidettävä koko ajan mukana työssä.


mittakaava


Syksyn väriläiskä ja pieniä virheitä

Pieni kukka ei vielä kesää tee.  Pikkuneilikan ympärille täytyy tehdä kokonaina kukkaryhmä, jotta tämä pieni kukka tulee huomatuksi.  Kukkaa aloittaessani ajattelin ohjeen olevan nopea ja helppo, mutta kun kukka valmistui ja huomasin sen tarvitsevan ympärilleen neilikkaryhmän, ei tämä pitsi sitten ollutkaan sen nopeampi kuin muutkaan pitsit.

Neilikan latinalainen nimi tarkoittaa jumalten kukkaa. Näin arvokkaan kukan tekeminen vaatii erityistä  keskittymistä. Joskus, erityisesti kun televisiossa on koukuttava elokuva samaan aikaan uuden käsityöohjeen lukemisen kanssa, ei virheitä voi välttää. Mikähän siinä on, että elokuvan katsominen ja käsityön tekeminen pitää tehdä samanaikaisesti. Jokin ikiaikainen uskomus siitä, että naisilta onnistuu aina useampi asia kerralla. Neilikkaa tehdessä minulta tahtoi aina jäädä joku nirkko puuttumaa, mikä erottuu erityisesti lehdestä hyvin helposti. 


Pieni virhe


En kuitenkaan ajatellutkaan purkaa ja korjata virhettä, vaan jätin käsityön jäljen näkyviin. Kun kyseessä on kukka, niin täydellisyyden tavoittelu on turhaa. Eihän luonnostakaan löydy kahta täysin samanlaista kukkaa, joten lopputulos on ihan hyvä näin. Kuten olen ennenkin maininnut, niin mielestäni pienet virheet kuuluvat käsityöhön.


kukkaryhmä vihreillä lehdillä

 

Lisähaaste

Tähän ohjeeseen Marilee Rockley on tehnyt videon niille, jotka haluavat lisähaastetta ja haluavat tehdä kukan vasenkätisenä. Itsekin kokeilin yhden kukan vasenkätisesti, mutta oikeakätisenä ei maltti riittänyt ja tein sitten muut kukat sukkula oikeassa kädessä.

Helpompia haasteita löytyy postauksestani linkkejä, siellä on järjestelty joitain kokeilemiani ohjeita vaikeusasteen mukaan.


6 kommenttia:

  1. I totally agree that imperfections in lace lend a more natural appeal to floral motifs! Cute bunch, despite the challenge.

    VastaaPoista
  2. Pretty flowers to brighten dull Autumn. I also used to like doing craft work while I watched TV, otherwise I felt guilty about sitting doing nothing! Though in truth I missed half the program and made mistakes in the craft. We don’t have TV any more. Now I spend more time on the computer and can’t tat while I do it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I still have a TV, I watch movies on streaming services like Netflix when I tat. That's a bad habit.

      Poista