sunnuntai 28. kesäkuuta 2020

Pieni kukkakuvio


Kukkakuvio vanhasta vihkosesta


Liinaurakan jälkeen teki mieli ottaa vaihteeksi pienempi kuvio. Muutenkin viikko on ollut kiireinen ja helteet rasittavia. 

 Olen muutaman kerran katsellut kirjasesta piirroskuvaa kukkakuviosta ja miettinyt, mihin sen voisin laittaa. Nyt sitten kokeilin miltä kuvio näyttää pitsinä. Kukat ovat kivoja, mutta kuvion muoto on vaativa, ja sille on vähän hankala löytää sijoituspaikkaa. Ehkä voisin kiinnittää johonkin kassiin tai pussukkaan, mutta sitten pitäisi tehdä paksummalla langalla isompi, että olisi näyttävä. Tai mietittävä värit tarkasti, että erottuisi.

 Ehkä kukat näyttäisivät kivalta köynnöksessä, irrotettuna vihkosen mallikuviosta. Tämä jää vielä mietintään ja yritän muistaa nämä kukat, kun sopiva paikka löytyy.

Kukkakuvio on vuodelta 1992 olevasta pienestä kirjasesta nimeltä ”Frivolite”. Se on siinä vain piirroksena viimeisellä sivulla ja siksi oli vaikea hahmottaa, miltä kuvio näyttää pitsinä.


Käytiin valokuvausta harrastavan lapseni kanssa kuvaamassa aamuruskoa (joka täällä Etelä-Suomessa oli klo 3.40) Yöaikaan aamuvalossa koettiin luonnon elämyksiä, nähtiin mm. karhu, jota kumpikaan ei ole aiemmin nähnyt luonnossa. Harmi vain, ettei onnistuttu kuvaamaan.



Kesäyön auringon nousua ja aamuyön valoa

2 kommenttia:

  1. It’s a good motif. I like the shapes. Now that you know what it looks like, you’ll be able to decide on a use for it and choose threads accordingly.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for the comment, I want to use this for something because this is a beautiful flower

      Poista