sunnuntai 14. kesäkuuta 2020

Kesäperhonen



Perhosen kuvioita Renulekin liinasta 2020



Tein kesän ensimmäisen perhosen. käytin siinä samoja lankoja, joita olen käyttänyt tämän kevään liinassa. Myös kuvioita otin samasta Renulekin liinasta. Tämän perhosen voisi vaikka kehystää tauluun ja laittaa esille liinan kanssa. Tai sitten vain lisätä pitsiperhoskokoelmaan.

Perhoset ovat olleet minulle jokakesäinen harrastus ja tavoitteena on niitä muutama tänäkin vuonna tehdä. Toivon löytäväni itsestäni energiaa sen verran, että saan pitsiperhoskokoelmani järjestettyä syksyyn mennessä. Onneksi perhoset ovat blogissa jonkunlaisessa järjestyksessä ja onkin mielenkiintoista katsoa, kuinka monta niistä on lentänyt teille tietymättömille vai löydänkö kaikki kesän aikana.

Tänään oli hellepäivä ja lämmintä vähintään 26  ͦ C. Päivä tuntui todella lämpimältä, etenkin kun vietettiin sunnuntai lapseni kanssa kävellen. Tehtiin lenkki Mustilan Arboretumissa, jossa alppiruusut ja atsaleat olivat kukassa. Atsaleoiden kukinta tosin alkoi osittain olla ohi.



atsalea ja alppiruusumetsää


Valkoinen korkea alppiruusu kukki monessa paikassa keskellä metsää. Tämä lajike sopiikin parhaiten juuri metsään, pihapensaiksi löytyy paljon sievempiä ja säännöllisiä pensaita. Tämä valkokukkainen jättiläinen  kurkottaa kohti taivasta ja kätkee kukkansa harvojen oksien ja lehtien hankoihin, joista ne  erottuvat polulla kulkevalle katsojalle kauniina sinistä taivasta vasten, jos huomaa kohottaa katseensa ylöspäin

Puistossa on kyllä paljon muutakin kuvattavaa kuin vaihtelevia lajikkeita alppiruusuista. Onhan kyseessä oikeasti puulajipuisto ja sieltä löytyy satoja puulajeja ympäri maailmaa tuoduista siemenistä ja metsä on todella monimuotoinen ja katsottavaa riittää. Päivä oli vain niin lämmin, ettei jaksettu kaikkia reittejä kiertää.

 

metsää ja kirkko metsässä



Suomalaisista kasveista löydettiin kukkiva pihlaja ja metsäkurjenpolvia, oravanmarjoja, maitikkaa ym. kesäkukkia. Puistossa oli myös metsäkirkko ja erilaisia metsäneläinveistoksia. Onneksi puistossa on paljon suuria puita ja siksi myös varjoisia paikkoja polulla. Toista tuntia jaksettiin kävellä, ennen kuin poikettiin kahvilaan.

Kahvila toimi vastuullisesti, sisällä kävi vain yksi asiakas kerrallaan ja pöydät olivat ulkona. Järjestely toimi hyvin näin helteellä, pilvisenä päivänä tai epävakaisella säällä voisi olla vaikeampi saada yleisöä noudattamaan järjestelyä.

Retki otti voimille ja tultiinkin kotiin pienen uimarannan kautta. Ensimmäiset uimarannat, joita katsottiin, olivat liian ruuhkaisia. Virusta on kuitenkin vielä liikkeellä, eikä tee mieli ottaa turhia riskejä.

 


4 kommenttia:

  1. That’s a really pretty butterfly, love it! I enjoyed reading about the park too, thanks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thanks for the comment and nice when you like the butterfly.

      Poista
  2. You have extracted such a beautiful butterfly from the doily!!! Well spotted :-)))
    Beautiful pictures of nature :-)

    VastaaPoista