sunnuntai 9. helmikuuta 2020

Kukkasydän , keltti





Ruusunnuppusydän ystävänpäiväksi




”Aamu on iltaa viisaampi” – sananlasku tuli taas todistettua paikkansapitäväksi. Tein tuon sydämen illalla ja aamulla pirtein silmin huomasin, että varren solmu jäi vähän kesken, eikä ole ihan ohjeen mukainen. Julkaisen kuitenkin, sillä joskus käsityön jälki näkyy selvemmin, joskus vähemmän selvästi. Tämä sydän on jatkoa kelttisolmuharjoituksiin ja on siis harjoitus. Onneksi edes tuo nupun solmu näyttää oikealta.

Huomasin, että olen ennenkin ollut kiinnostunut kelttipitseistä koska olen ostanut kirjan, vaikka en ole sieltä yhtään ohjetta kokeillut. Löysin siis kaapista Rozella Lindenin kirjan kelttikukista ja lehdistä. Kirjasta valitsin ystävänpäiväteemalla ruusunnuppusydämen. Kukat lupailevat kevättä, jota toivottavasti saadaan vielä odottaa. Lehdessä oli huolestuttava uutinen Helsinkiin muuttomatkalta saapuneesta kiurusta. Kuu kiurusta kesään ei kuulosta hyvältä, kun ei olla vielä helmikuun puolivälissäkään. Lunta on toistaiseksi maassa ja minä ainakin odotan jonkinlaista pakkaskauttakin. Katsotaan toetutuuko.

Ystävänpäivä on perjantaina ja kukkasydämen myötä toivotan Hyvää Ystävänpäivää!



Rozella Lindenin kukkakirja


8 kommenttia:

  1. Your heart is the most creative one of the year💐💐💐💐💐 I also have the book and she is very creative lady😁

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you, Celtic- patterns are very interesting.

      Poista
  2. Morning or evening it looks good to me.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. In the morning the thought is clearer after sleeping. I also like this heart

      Poista
  3. I like the freeform effect and the long-stemmed rose is superb! Excellent design.

    VastaaPoista