lauantai 26. toukokuuta 2018

Freesioita






Nyt on lämmintä säätä riittänyt. En tiedä hellekö kiristää vaiko tottumattomuus neulan kanssa, mutta näiden korujen kanssa oli haastetta saada tasaista jälkeä. Helmien koossa voi olla toivomisen varaa, mutta silti minulla on solmujen kireyksissä vaihtelua jopa niin, että lopputulos kärsi.

Valitsin siis välineeksi neulan ja Langaksi Lizbeth 40. Natalia Gaidukin malli  Freesia
oli videona, jota seuraamalla korut varmasti onnistuisivat. Nyt huomaan, että videon kanssakaan onnistuminen ei aina ole varmaa.

Tein ensin sinivihreät korut, koska niihin sopivat helmet löysin ensiksi. Lopputulos oli mielestäni niin epätasainen ja erikoinen, että vaihdoin väriä ja tein toiset korut. Näissä oranssin sävyisissä oli enemmän ongelmia jäljen kanssa, ehkäpä juuri helmien mittasuhteiden takia. Jos vielä joskus testaan tuota ohjetta, niin käyn ensin ostamassa prikulleen sopivat helmet.



Siniset ovat ehkä sittenkin siistimmät



Mallissa on mielestäni hienoa tuo korujen takaosa. Yleensä koruohjeissa keskitytään etupuoleen, mutta näissä koruissa myös takapuoli on huomioitu ja se on yhtä siisti etupuolen kanssa. Koruja voisi siis käyttää miten päin tahansa. 



Korut takaa.


4 kommenttia:

  1. Wow, I love those. They're so sumptuous that any unevenness in the tatting doesn't matter at all.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. I'm glad that you liked. Good lace is important in these jewels;when there are a lot of beads in the jewelery, the lace must be sturdy to keep all the pearls in the right place.

      Poista
  2. They are beautiful and great colors too!

    VastaaPoista