lauantai 26. toukokuuta 2018

Freesioita






Nyt on lämmintä säätä riittänyt. En tiedä hellekö kiristää vaiko tottumattomuus neulan kanssa, mutta näiden korujen kanssa oli haastetta saada tasaista jälkeä. Helmien koossa voi olla toivomisen varaa, mutta silti minulla on solmujen kireyksissä vaihtelua jopa niin, että lopputulos kärsi.

Valitsin siis välineeksi neulan ja Langaksi Lizbeth 40. Natalia Gaidukin malli  Freesia
oli videona, jota seuraamalla korut varmasti onnistuisivat. Nyt huomaan, että videon kanssakaan onnistuminen ei aina ole varmaa.

Tein ensin sinivihreät korut, koska niihin sopivat helmet löysin ensiksi. Lopputulos oli mielestäni niin epätasainen ja erikoinen, että vaihdoin väriä ja tein toiset korut. Näissä oranssin sävyisissä oli enemmän ongelmia jäljen kanssa, ehkäpä juuri helmien mittasuhteiden takia. Jos vielä joskus testaan tuota ohjetta, niin käyn ensin ostamassa prikulleen sopivat helmet.



Siniset ovat ehkä sittenkin siistimmät



Mallissa on mielestäni hienoa tuo korujen takaosa. Yleensä koruohjeissa keskitytään etupuoleen, mutta näissä koruissa myös takapuoli on huomioitu ja se on yhtä siisti etupuolen kanssa. Koruja voisi siis käyttää miten päin tahansa. 



Korut takaa.


lauantai 19. toukokuuta 2018

Koukkuketju 3

Oats and  Barely, Maru Konior

Kolmannen koukkuketjun tein Mary Koniorin ohjeella, joka on kirjasta A Pattern Book of Tatting ja nimeltään ohra ja vehnä. Väritkin ovat maanläheiset ja aiheeseen sopivat, vaikka otin langan suoraan sukkulasta, jolla tein juuri korvakorut. Kuvio on tosiaan tähkämäinen, vaikka vihneet puuttuvat. Nuo pienet nirkot ei ihan riitä vihneiksi. Kuvio on kuitenkin kaunis, vilja/kasvimainen ja pysyy koukussa kiinni, joten  käytössä toimii. Lenkistä nauhan voi kiinnittää myös vaikkapa nappiin, jos vaatteissa sattuu olemaan sopiva nappi.

On ollut mukava ottaa kuvia, kun tähän aikaan vuodesta on taas päivänvaloa riittävästi ja vielä illallakin ihan hyvin. Tänään tosin oli täällä Kaakkois-Suomessa sen verran sateinen päivä, että kastuin ihan kunnolla ja vieläpä kolmesti. Onneksi autossa oli lämmin ja onnistun varmaan välttämään vilustumisen. Iltapäivästä aurinkokin paistoi taas kivasti. Helleviikon jälkeen sade tuli juuri sopivasti kuivalle maalle ja varmisti kevään siementen kasvuun lähdön.
Marja


lauantai 12. toukokuuta 2018

Mantelikirjanmerkki






Huomenna on äitienpäivä. Ostin äidille kirjan ja halusin tehdä mukaan kirjanmerkin. Ajattelin jatkaa vielä vähän mantelipitsillä, vaikka se ei oikeasti ole minun juttu ollenkaan. En millään jaksaisi laskea noita manteleiden lankoja, jotta manteleista tulee samankokoisia. Tämä ongelma johtuu varmaan siitä, että teen harvoin pitsiä keskittyen ja omassa rauhassa ilman mitään keskittymistä häiritsevää tekijää.

Lanka on tässä työssä tavallista paksumpaa. Tein helmilangasta saadakseni kirjanmerkkiin enemmän kokoa. Mielestäni lankavalinta oli onnistunut. Tuo lankakerän loppu oli vanhaa lankaa. en ainakaan muista sitä ostaneeni, joten oletan sen olevan mummolta jääneitä lankoja (mummon kuoli jo 25 vuotta sitten). Puuvillalanka kestää aikaa paremmin kuin moni muu materiaali. Päivän teemaan, äitienpäivään lanka sopii mainiosti; lanka on mummolta peritty, minä tein kirjanmerkin ja lahjoitan äidilleni. Siinä on ketju suvun äitejä kolmessa sukupolvessa.

Ohjeen hain netistä. Halusin vielä kokeilla samaa kaksivärisenä. Luultavasti annan kuitenkin lahjaksi tuon alkuperäisen, jossa on voimakkaampi väritys.







lauantai 5. toukokuuta 2018

Koukkuketju 2

Koukkuketju 2



Nyt otin hyvin erilaiset langat, ehkä jopa liian erilaiset. Tuntui, että työstä oli vaikea saada tasaista jälkeä. Tavoittelin ketjuun pallokuvioita mantelitelipitsillä. Manteli on yleensä lähes soikion muotoinen, tässä jätin keskikohdan hyvin leveäksi saadakseni pallovaikutelmaa. Varmaan nauha olisi ollut siistimpi, jos olisin tyytynyt mantelinmuotoisiin kuvioihin, mutta nyt vain halusin palloja.

Nauhan leveyteen nähden tein sen päähän melko suuren lenkin. Tosin siitä ei ole haittaa, sen läpi koukku on helppo pujottaa, mutta pienempi olisi ollut sirompi. Pääasia, että nauha toimii suunnitellussa tarkoituksessaan.

Seuraavaksi taidan tehdä muutaman tavallisen ja oikeanmuotoisen mantelin, ihan vain todistaakseni itselleni, että mantelikuviot ovat normaalisti tasaisia.

Vielä olisi kaksi koukkua ilman ketjua.



Palloketju kokonaisena