lauantai 28. huhtikuuta 2018

Vappukukka




Vappukukka


Kevät etenee, vappua juhlitaan jo alkuviikosta. Eilen näin eräällä pihalla skilloja ja lumikelloja kukassa. Leskenlehdetkin ovat ilmestyneet teiden varsille. Vaikka vappusääksi ennustetaankin koleaa, niin keväisen lämpimiä päiviä on ollut kuluneella viikolla mukavasti. 

Tunsin itseni laiskaksi, kun ostin kaupasta simaa ja tippaleipiä vappua varten. Munkkeja meinaan kuitenkin muutaman paistaa itse. Munkit ovat parhaita tuoreena ja olen opettanut perheen kotitekoisiin vappumunkkeihin, joten en vielä uskaltanut pilata lasten vappua ostamalla munkkeja kaupasta. Leipomisen sijaan on mukavampi keskittyä käsitöihin.


Ajankohtaan liittyen päätin tehdä kukan. Valitsin teemaan sopivan värikkään langan. Lanka osoittautui ohueksi ja kukalle tuli lopulta kokoa vain kahden euron kolikon verran. 




Aluksi ajattelin tehdä keskustan helmistä. Päädyin kuitenkin pieneen nahkakukkaan, koska päättelin sen tuovan näyttävyyttä muuten niin pieneen kukkaan. Ompelin kukan taakse pienen neulan, joten kukasta tuli rintaneula, vaikkakin kovin pieni sellainen. Kukka on muuten hyvä, mutta nuo pienet helmetkin olisivat voineet olla värikkäämpiä. Valokuvassa valkoiset helmet eivät pääse oikein esille vaikkakin tuovat hohdetta kukkaan.



Hyvää kevättä ja Hauskaa vappua!


4 kommenttia:

  1. Very effective, I like the combination of materials you used.

    VastaaPoista
  2. ihania !

    https://www.stoori.fi/rakkaudella-henna/

    VastaaPoista
  3. Thank you Carollyn, Jane and Henna! I am glad that you liked my flower.

    VastaaPoista