lauantai 9. joulukuuta 2017

16 päivän lumihiutale

Lumisadetta vanhan valokuvan jokimaisemassa

Suomi täytti keskiviikkona 6.12 sata vuotta kauniissa ja lumisessa talvimaisemassa. Ilma oli tyyni, mutta tuulenpuuska avasi lipun kuvattavaksi. Ensimmäinen vuosisata itsenäisenä valtiona on ollut aika uskomaton tarina. Vuosisataan on sisältynyt sotaa ja jälleenrakennusta, asutusta ja pellonraivausta, kovalla työllä raivattuja peltoja on laitettu pakettiin ja metsitetty, Teollisuus on kehittynyt huimin harppauksin ja kaupungit kasvaneet. Hyvinvointi ja vauraus ovat lisääntyneet. Demokraattisessa yhteiskunnassa kaikilla on ollut hyvät lähtökohdat elämään ilmaisen koulun ja terveydenhuollon myötä. Tasa-arvoon ja oikeudenmukaisuuteen pyrkivässä puolueettomassa valtiossa on ollut hyvä elää. Toivottavasti seuraavan vuosisadan aikana ei unohdeta niitä arvoja ja kokemuksia, jotka ovat hyvinvointiyhteiskunnan taustalla ja joiden avulla turvallinen yhteiskunta on luotu.

Suomi 100 vuotta 

Minun itsenäisyyspäivän perinteisiini ovat kuuluneet joulutortut ja piparkakkutalon kokoaminen. Näistä pidin kiinni tänäkin vuonna, ja totesin lapsille, että nyt on taas päivä, jolloin äiti polttaa jonkun sormen sulassa sokerissa. Piparitalo on pystyssä, asukkaat vielä puuttuvat. Taas heräsi ajatus, josko ensi vuonna käyttäisi kokoamiseen pikeeriä ja säästäisi sormet kuumalta pannulta. Piparitalo on nyt valmis ja tuo joulun tunnelmaa valkoisen piirongin päällä olohuoneessa. Mökki on seisonut koristeena yleensä kuukauden ja lopulta loppiaisena sen on saanut syödä. Tämä aikataulu yleensä toimii, koska joulupipareita syötäväksi riittää loppiaiseen asti ja sitten on piparitalon vuoro.


Tämän lumihiutaleen malli on Lene Bjönin kirjasta  Snowlakes in Tatting, vuodelta 2002. Malli on kuudennentoista päivän lumihiutale. Lankana on edelleen Lizbeth 40 ja värinä lumivalkoinen ja jäänsininen. Katselin vanhoja valokuvia ja otin lumihiutaleiden taustaksi vanhan talvisen valokuvan.  Käpypitsitöiden koko on niin pieni, että valokuva riittää hyvin taustaksi
Tein tähän kuvaan muutaman pienemmän lumihiutaleen saadakseni aikaan lumisadevaikutelmaa. Tuon suuren hiutaleen kanssa nämä yksinkertaiset pienet kuviot näyttävät sirommalta lumihiutaleilta kuin oikeasti ovatkaan.

Lene Björnin lumihiutale

 Otin vielä lähikuvan lumihiutaleesta vaikka hyvinhän se erottuu myös mustavalkovalokuvan päältä.

Marja



4 kommenttia:

  1. Congratulations to Finland! Lovely snowflake to celebrate.

    VastaaPoista
  2. Onpa suloisia pieniä lumihiutaleita. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin alkutalvesta on kiva haaveilla lumihiutaleista. Aika näyttää mikä teema on tammikuun pakkasilla :)

      Poista