perjantai 28. huhtikuuta 2017

Hyrrät


Olin tyttären mukana askarteluliikkeessä ostamassa puuttuvia tarroja ja massoja. Huomasin puuhyrrät hyllyssä. Ostin kaksi hyrrää kokeeksi pitsikoristelua varten. Halusin hyrristä värikkäitä ja vaihdoin väriä jokaisella kerroksella. Sain tyhjennettyä viime viikon sinisen kirjanmerkin jäljiltä jääneen sukkulan tuohon siniseen hyrrään. Sininen, punainen ja keltainen yhdessä tuo jotenkin mieleen lapsuuden hyrrät. En tiedä oliko väriyhdistelmä tavallinen vai oliko muisto omasta lapsuudesta niin voimakas, että kuvittelen tuon väriyhdistelmän olevan ainoa oikea hyrrän väriyhdistelmä. Puuhyrrän viimeistelin Viva – askartelumaalin värillä ”Inka Gold”. Väri on hyvin lähellä puuta, kiilto kuitenkin viimeistelee hyrrän siistimmäksi.


Sää on kolea ja kevät antaa odottaa itseään. Eilen satoi isoja rakeita kotimatkalla ja alkuviikolla oli lunta maassa. Vapputunnelmaan virittäytyminen edellyttää vähintään munkin paistoa vielä. Puhalsin muutaman ilmapallon valmiiksi hyrrien kuvaamista varten. Näiden kuvien myötä toivotan Hauskaa Vappua kaikille lukijoille!




 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

2 kommenttia: