perjantai 18. marraskuuta 2016

Korusetti

Ruskakorut


Ostin lippuja junamatkalle ja totesin, että aikataulu edellyttää aikaista lähtöä ja vain paikallisjunalla ehtii ajoissa perille. Junan hitaus harmitti vähemmän, kun otin käsityön matkalle. Syksyn värisiä lankoja oli vielä pöydällä, joten ne lähtivät siitä helposti mukaan. Valinta olisi ollut ehkä toinen, jos olisin katsonut ikkunasta avautuvaa lumista talvimaisemaa. Nyt olin siis vielä tämän korusetin ajan ruskan tunnelmissa. Koristeellisuus tulee väreistä, joten malli on ihan yksinkertainen perusmalli.

Tässä halusin kokeilla voisiko leveään työhön laittaa kaksi magneettisolkea. Toimiihan tuo ratkaisu jotenkin käytössä, mutta ovat nuo lukot tavattoman painavia tuohon hentoon pitsiin. Täytyy laittaa ostoslistalle erilaisia korulukkoja, kun varasto on niin vähissä. Rannekorussa magneettilukko olisi kuitenkin kätevä. Ainakin itselläni on joskus haastetta kiinnittää vaikeita lukkoja yhdellä kädellä, siksi halusin kokeilla magneettia.


 Muistelen, että mallin perusohje löytyy Barbara Fosterin kirjasta: Tatting a Potpourri of Patterns. Tätä en voi valitettavasti tarkistaa nyt, kun päivitän blogia reissun päällä ja kotiin on n. 500 km. 

Korvakorut lähikuvassa


Marja

Vielä muistutus ensi viikolla Espoossa olevasta käpypitsitapaamisesta


 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

3 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä on vielä syksysävyjä, huomasin sinun olevan jo ihan joulutunnelmissa. Olet edellä minua, joka olen tehnyt vasta pari joulukorttia.

      Poista