perjantai 11. marraskuuta 2016

Joulukortteja


Vähän aikaista tehdä joulukortteja jo marraskuun alussa, mutta tein kuitenkin. Kun ulkona on hyytävä tuuli ja maassa lunta, niin joulukorttien teko tuntuu ajankohtaiselta. Viime vuonna oli vielä lämmintä syksyä marraskuun puoliväliin asti. Eikä sen jälkeenkään lunta tällä tavalla satanut. ”Vuodet eivät ole veljeksiä”. tänä vuonna talvi tuli aiemmin, mutta mahtaako lumista talvea riittää jouluun asti - aika näyttää.

Ostin kauppareissulla korttipohjia kotiin valmiiksi askartelurupeamaa varten. Meillä lapset ovat yleensä tehneet kortit kummeilleen ja sitten urakoineet kasan kortteja muille sukulaisille ja tuttaville lähetettäväksi. Ajatus joulukorttiaskartelusta oli niin houkutteleva, että tein etukäteen kaksi korttia.


Ohjeen lumisadekortin yhden sukkulan lumihiutaleeseen otin  kirjasta Tatting From Burda. Malli on Three stars, star A.  Hiutale olisi kannattanut kovettaa muotoonsa ennen liimaamista, niin olisi onnistunut paremmin. Nyt olin hätäinen ja laitoin liimalla suoraan korttiin



Yksinkertainen tähtikuvio sopii mielestäni oikein hyvin lumihiutaleeksi. Pienemmät hiutaleet tein lopulta piirtämällä. Kokeilin ensin silkkipaperihiutaleita ja kokeilin valkoisesta jäykemmästäkin paperista. Tarrojakin mietin, mutta loppujen lopuksi päädyin valkoiseen puuvärikynään. Sillä oli helppo tehdä pieniä ja erikokoisia valkoisia hiutaleita. Valkoinen tussi olisi ollut paras, mutta sellaista ei ollut kotona.
Toiseen korttiin käytin villaa. Langan värit ovat epäonnistunut punajuuri ja verihelttaseitikki . Valkoinen lanka on Lizbeth 40. Kynttilöiden runkona on villalangat, josta liekit on tehty. Otin liekkiin vain yhden säikeen kummastakin villalangasta, silti kynttilästä tuli riittävän paksu. Kynttilänjalka olisi voinut olla koristeellisempi, mutta koska tämä oli lähinnä kynttiläkokeilu, tein jalasta mahdollisimman yksinkertaisen. Kynttilänjalkaa kovetin etukäteen vähän, jotta sain sen liimattua edes melkein suoraksi tuohon korttiin. Kynttilän liekit eivät ole hullumpia, jatkan kokeiluja jos ehdin mukaan joulukorttitalkoisiin lasten kanssa.


26.11. käpypitsitapaaminen lähestyy. Kaikki pitsistä kiinnostuneet voivat tulla tutustumaan yhdistyksen toimintaan. Lisätietoa yhdistyksen nettisivulta  ja facebookin  kautta.

Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

3 kommenttia: