perjantai 28. lokakuuta 2016

Lumihiutale



Tällä viikolla saatiin odotettu ensilumi. Lapset irrottautuivat tietokoneista ja älypuhelimista ja pinkaisivat pihalle. Lunta oli vähän, mutta se riitti lumipallon tekemiseen. Lumipallokausi on siis aloitettu. Tämän syksyisen tapahtuman kunniaksi tein lumihiutaleen.

Päätin laittaa lumihiutaleeseen helmiä. Helmen valinta meni tällä kertaa niin, että vanhempien luokse lähtiessäni otin mukaan purkin, jonka helmet sitten olivatkin ainoa vaihtoehto työtä aloittaessani . Olisi pitänyt ottaa pienempiä helmiä, mutta kun oli kiire mummolaan. Mummolassa lapset tapasivat serkkujaan, mikä oli päivän tärkein asia, eikä käsityötarvikkeiden valinnalle tullut järjestettyä aikaa. Lasten viettäessä aikaa keskenään juttelin äidin kanssa ja tein samalla tuon hiutaleen. Lanka oli Lizbeth 40. Malli oli tällä kerralla instagramista.  ( helmet ovat suurempia kuin mallissa, joten vähensin niiden lukumäärää omassa työssäni). 

Kovetin hiutaletta laimentamattomalla Texifixillä. Jos tekisin näitä enemmän, vaikka kuusenkoristeiksi, niin valitsisin kovetusaineeksi laimennetun liiman, jotta myös helmet kovettuisivat kunnolla yhteen ja koristeesta tulisi oikeasti kova. Nyt kun tein vain yhden kappaleen ja tietämättä lopullista käyttötarkoitusta, kovetin vain sen verran, että hiutale pysyy hyvin muodossa. Lankaan nähden isot helmet toivat haastetta. 
Tähti on oikeasti ihan säännöllisen muotoinen, kuvausalusta vain ei ole ihan suora. Tähdessä on myös aidon käsityön merkkinä yksi helmi liikaa. Toki yritin tehdä oikein, mutta vahinko kävi ja huomasin sen vasta kun lumihiutale oli valmis.

Täytyy tästä hiutaleesta todeta, että pidän kyllä enemmän viimevuotisista helmettömistä hiutaleista. Ne ovet herkempiä ja sirompia, vaikka hiutaleiden koko onkin sama.


Lumi suli pois ja lumipallojen tekemiseen tuli tauko. Ehkä seuraavalla lumisateella saadaan jo kokonainen lumiukko.


” Äiti kato mä tein lumipallon, se oli tosi vaikeeta kun on niin vähän lunta ”

Marja

 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

7 kommenttia: