torstai 4. elokuuta 2016

Sininen liina




Sain kesäkäsityöliinan valmiiksi. Sen halkaisijaksi tuli 27,5 cm ja painoksi 8 grammaa. En toistaiseksi kovettanut liinaa mitenkään, se on niin tiivis, että on melko napakka ilmankin. Pingotin silityslaudalle ja höyrytin höyryraudalla, tämä toimenpide riitti siistimään liinan. Tekstiilidecoupagelakkaa voisi laittaa ihan ohuen kerroksen, silloin liina säilyttäisi muotonsa vaikka vähän kostuisikin.

Liina oli vähän hankala tehdä ja lanka katkesi välillä. Jatkossa olisi viisasta käyttää pitsin tekoa varten valmistettuja lankoja, mutta tuota lankaa jäi vielä paljon jäljelle ja varmaan sen joskus käytän. Pidän tuosta sinisestä väristä, siksi kai lankakin on jäänyt kaappiin pyörimään.


Liinan malli löytyy kirjasta Tatted Fashion by Teiko Fujito. Liina valmistui näin kesäloman aikana melko nopeasti. Talvella töiden ohella olisi varmaan kestänyt kauemmin. Liinassa on tiheä kuvio ja varjot häiritsivät valokuvausta. En oikein onnistunut saamaan edustavaa kuvaa liinasta. Urakka on nyt kuitenkin valmis ja pöydällä liina on kaunis.






Marja


 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

12 kommenttia:

  1. Very, very beautiful!!!!!!!!! :)

    VastaaPoista
  2. Wow! This is very lovely! I have this book but yours is much nicer in this beautiful color!

    VastaaPoista
  3. I love her book and you did such a wonderful job this is lovely and color very nice too!

    VastaaPoista
  4. Upea ja toi väri kruunaa mallin.
    Osallistu Riviera Maisonin pyyhkeiden arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista