lauantai 27. elokuuta 2016

Lisää pannunalusia villasta


Halusin taas kokeilla jotain villasta. Tein ensin Seppälän lammastilan mustan lampaan langasta pienemmän kuvion pannunaluskäyttöä ajatellen. Aloitin ihan perushelpolla kuviolla. Työvälineenä oli mustan työn kanssa neula. Tämän kuvion jälkeen halusin lisää väriä ja otin villavabriikin nokkosenvihreän langan, jota olen aiemmin käyttänyt laukkujen koristeisiin

Mustan lampaan villa
Ensimmäinen versio näytti pieneltä, vaikka halkaisija olikin 14 cm. Lisäsin tuohon vihreä-musta versioon solmumääriä ja ajattelin, että samalla siitä tulisi vähän suurempi. Lopputuloksena alusen halkaisija oli 16 cm, mutta minusta se näyttää harvalta pannunaluseksi joten alkuperäinen solmumäärä oli sopivampi.
Mukana nokkosella värjätty lanka

Toinen muuttamani asia tuohon edelliseen verrattuna on työväline. Otin nyt suuren helmisukkulan ja laitoin villalankaa siihen. Sukkula toimi villassa yllättävän hyvin. Minun käsialani on tasaisempi sukkulan kanssa ja koska lanka kesti sukkulan hyvin, tulen jatkossakin käyttämään tuota helmisukkulaa villalangan kanssa. En tosin tiedä kestävätkö kaikki villalangat sukkulatyöskentelyä, mutta suomenlammas ainakin kestää ja varmaan merino myös. Olen käyttänyt töissäni 100 % villalankaa. Villalangoissa on kuidunpituudessa ja kiillossa eroja rotujen ja lampaiden välillä, siksi lujuus vaihtelee. Sukkalangat, joihin on lisätty polyamidia kestävät varmaan hyvin kaikkia käsityötekniikoita.
Helmisukkula ja villalanka

En ole vielä kokeillut näitä pannunalusia käytössä. Lanka kuitenkin on sen verran paksu, että teepannun kestää varmasti. Kattilan alle en välttämättä laittaisi kumpaakaan. Tein joskus viime vuonna pannunalusia kelttiläisen mallin mukaan. Kelttiläisissä malleissa yleensä kuvion osat risteilevät toistensa lomassa ja työstä tulee paksumpi. Pannunaluskäytössä tämä on loistava ominaisuus.
Helmisukkulan koko verrattuna tavalliseen sukkulaan

Tämän harjoituksen oppi oli tuon suuren sukkulan käyttö villalangan kanssa, luulen että sen suhteen jatkan harjoituksia vielä lisää. Sukkula on siitä kätevämpi, ettei tarvitse miettiä työvälineen kokoa. Neulanvalintaan vaikuttaa aina langan paksuus ja usein täsmälleen oikean paksuisen neulan löytäminen on haasteellista.



Marja


 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

3 kommenttia:

  1. Mistä helmisukkulan voi ostaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkomailta voi tilata esim. http://www.nordicneedle.com/7284A tai Roseground tai sitten voi yrittää saada jonkun suomalaisen käsityökaupan hankkimaan sellaisia myyntiin. Esim Jatan aitalla on käpyilytarvikkeita myynnissä. hakusanalla "Tatting Shuttles - Large" voisi etsiä.

      Poista