perjantai 8. heinäkuuta 2016

Pieni liina

Kuva liinasta kirjahyllyllä

Vietin alkuviikosta lasten kanssa kesälomaa vanhempieni luona. Mummolassa telttailu on kuulunut lasten kesään jo 7 vuotta. Vielä viime vuonna nukuin lasten kanssa teltassa. Tänä vuonna lapset nukkuivat serkkujen kanssa teltassa keskenään ja itse sain nukkua sängyssä sisällä. Sänky oli mukava yllätys kun olin varautunut telttamajoitukseen.
Vierailun aikana katseltiin äidin kanssa vanhoja liinoja. Yllätyksekseni siellä oli pieni liina, jonka olen tehnyt äidille noin 25 vuotta sitten valkoisesta virkkauslangasta. Liinan ohje löytyy kirjasta Tatting Patterns and Designs, kirjoittajana Bomqvist & Persson. Tuon kirjan vanhempi ruotsinkielinen versio, Frivoliteter (v. 1967) löytyi lähikirjastosta 1990 - luvun alussa kun olen tuon liinan tehnyt.
Muut kaapissa olevat liinat oli tehty muilla tekniikoilla. Yhdestä suurehkosta neulotusta liinasta liottelin tahraa ja pesun jälkeen kovetin liinan kevyesti käyttökuntoiseksi, siitä liinasta en tullut ottaneeksi kuvaa. Äidin liinojen joukossa oli mm. minun molempien mummojeni virkkaamia ja neulomia liinoja, sukuhistoriaa käsitöiden muodossa.
Mummojeni virkkaamia liinoja

Kesälomaterveisin
Marja
 Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

3 kommenttia:

  1. Kauniita virkattuja liinoja. Toi ylempi kuva, pieni liina on tosi kaunis. Käypä kurkkaamassa blogiani, siellä on myöskin virkatuista liinoista juttua.
    p.s Voit samalla liittyä blogini jäseneksi, jos et vielä ole.
    Sinä olet blogilistallani !

    VastaaPoista
  2. Liinat ovat ihana muisto edesmenneistä mummoistani. Itsekin aikanaan virkkasin melko paljon, mutta nyt on frivolite-kausi menossa. En ole kirjautunut blogiisi, mutta olen siellä vieraillut ja vierailen varmaan välillä jatkossakin. Olet ihailtavan sinnikkäästi jaksanut säilyttää positiivisen asenteen ja puuhastella kivuista huolimatta :)

    VastaaPoista
  3. I love your tatted doily in the top picture! The open spaces is the second row make it especially wonderful!

    VastaaPoista