perjantai 17. kesäkuuta 2016

Onnittelukortti rippijuhlaan

Julie Patterson's Hearts and Flower Cross


Viime viikolla tein ristin, josta tuli liian suuri korttiin liimattavaksi. Tällä kerralla siis toinen yritys tehdä risti onnittelukorttiin.
Nyt valitsin selvästi pienemmän ristin. Kortin risti on haasteellinen; pitäisi olla kaunis ja koristeellinen, mutta kuitenkin riittävän pienikokoinen. Käytin tässä ristissä edelleen Lizbeth 40 lankaa ja nyt mallina oli Julie Pattersonin kaunis ja yksinkertainen risti . Tämän ristin kanssa korttiin jäi tilaa myös kukkakoristeelle. Tein lehdet ja varret samalla langalla kuin ristinkin, ajattelin, että näin kortista tulee rauhallisempi ja teemaan sopivampi. Kukat tein Koivukorventilan kasvivärjätystä villalangasta, jota olen ensimmäisen kerran käyttänyt huopalaukkuun helmikuussa .
Suunnittelin ja tein tätä korttia vanhimmalle lapselleni, jolla on sunnuntaina konfirmaatio. Onneksi aloitin hyvissä ajoin, kun vasta toinen yritys onnistui. Vielä on haasteena kirjoittaa korttiin sisäpuolelle äidiltä lapselle sopiva teksti. Tekstiä voin miettiä tarkemmin leipomusten äärellä ja huushollia siistiessä tänään ja huomenna. Jännitystä juhlan suunnitteluun tuovat vielä sääennustukset, joissa sateen mahdollisuus vaihtelee paljon.  Sunnuntaina päivällä saisi olla poutaa, mutta muuten kyllä sadesää on meille tervetullut. Luonto alkaa olla jo liian kuivaa, nurmikkoa ei ole tarvinnut leikata aikoihin ja juhannusruusutkin jo lakastuvat vaikka juhannukseen on vielä viikko aikaa.


Kesäterveisin,
Marja


Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

10 kommenttia:

  1. Onpa aivan ihastuttava kortti. Hienosti tehty risti ja kukat. Oli varmasti kova töinen ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kiva että pidit kortista. Eihän se ihan hetkessä valmistunut, mutta toisaalta ristissä oli selkeä malli. Kukkakoristeessa suunnittelu vei melkein yhtä paljon aikaa kuin tekeminen, siinähän ei lopulta niin paljon solmuja ole.

      Poista
  2. I like the mixed fibers very great look love it!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! Finnish wool is my favorite material. I also like the mixed fibers.

      Poista
  3. A beautiful card! I like the contrast in texture between the flowers and the cross, that's very effective. I hope your celebratory day goes well tomorrow, whatever the weather.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! The party was successful despite the small rain.

      Poista
  4. Kaunis rippi kortti.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista