perjantai 24. kesäkuuta 2016

nauhat verhoihin


On juhannusaatto, valoisan yön juhla. Juhannukseksi olisi kuulunut tehdä jotain kesäistä tai 7 kukkaa, mutta toisin kävi. Yritin paikata aiheuttamaani katastrofia ja siksi tällä kertaa juhannuksen käsityö ei liity juhannukseen mitenkään.

Olin joskus lyhentänyt kauniit ikkunaverhot sopivaksi ikkunaan. Nyt kevät siivouksessa innostuin pesemään myös verhot. koska verhojen materiaali oli 100% puuvilla, ajattelin pestä ne kuumemmassa vedessä kun kerran kestävät kuumaa. Pesun jälkeen ikkunaan ripustetut verhot olivat kutistuneet aivan liian lyhyiksi. En siis ollut pessyt verhoja aikanaan ennen lyhentämistä. Nyt en voinut katsella kutistuneita verhoja ikkunassa, päätin ostaa heti tilaisuuden tullen jotkut huoneeseen oikeasti sopivat verhot. Kunnes löydän uudet on pärjättävä kaapin kätköistä kaivetuilla vanhoilla sinisillä verhoilla, joita sitten yritin somistaa noilla pitsinauhoilla. Vähän onneton yritys, mutta jos katse osuisi ensin nauhoihin ja verhot jäisivät sivuseikaksi. Lankana on virkkauslanka, koska myös nämä verhot ovat melko paksut. Malli on täältä. Ihan ohuella langalla tehty pitsi ei olisi välttämättä pysynyt sileänä paksun verhon ympärillä, varmuuden vuoksi siis valitsin tuon virkkauslangan. En kovettanut pitsiä vaan luotin virkkauslankaan.




Tänä vuonna sisareni tyttö järjestää juhannushäät ja vien sinne aiemmin tekemäni sydänkortin . Lahjaksi hääpari toivoi toisenlaisia lahjoja, joten ostin kanoja Liberialaiseen köyhään kylään. Halusin lahjalla vaikuttavuutta ja kuvittelen, että jatkuvat sodat ovat vähentäneet juuri kanojen määrää Afrikassa. Kanojen lisääminen on hieno pyrkimys, koska kana tulee vähällä toimeen ja pienestä koostaan huolimatta tuottaa munissa ja lihassa painoonsa nähden paljon proteiineja ja hyvinvointia. Toki valittavana oli paljon muitakin tarpeellisia lahjoja, mutta tällä kerralla päädyin tähän.

Hyvää Juhannusta!

Marja

 

Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

6 kommenttia:

  1. Great job & perfect use ! I had made crochet ties for my curtains a long time back, with a few pearl beads .

    VastaaPoista
  2. Verhonauha on aivan ihanan kaunis. Näin sitä Facessa videon, aika kova näpertäminen siinä oli, ainakin minusta :)

    VastaaPoista
  3. Kiitos, klassikkomallit on kauniita. Käsityö on aina näpertämistä. Käpypitsistä puhutaan vain usein vaikeana ja hitaana tekniikkana. Kaikki tekniikat vaativat harjoitusta ennen kuin työ sujuu. Suosittelen kokeilemaan tekniikkaa.

    VastaaPoista
  4. Tosi kauniit. Laittaisin verhoihini.
    Osallistu kastehelmi kakkuvadin arvontaan mun blogissa.

    VastaaPoista
  5. Kiitos, noiden verhojen kanssa jotenkin toimivat.

    VastaaPoista