lauantai 21. toukokuuta 2016

Junamatkan käsityöt



Jouduin viikolla matkustamaan junalla yhteensä n. 14 tunnin ajan. Olin kyllä ajatellut ottaa käsityön, mutta lähtiessä tuli kuitenkin niin kiire, että lopulta otin vain tarvikkeet ja ensimmäisen käteen osuvan langan, joka olikin sitten ainoa vaihtoehto matkalla. Lanka on virkkauslankaa, mutta melko ohutta kuitenkin. Alkumatka meni sukkulaa täytellessä. Koska olin ottanut myös pinostani päällimmäisen kirjan mukaan, niin valitsin ensimmäiseksi työksi Mary Koniorin sydämen Queen of Hearts. Sydämen leveydeksi tuli n. 9 cm. Siitä voisin tehdä vaikka onnittelukortin. En halunnut selata kirjaa enempää, vaan etsin netistä Ninettan  Ruusukaulakoruohjeen   Se tuntui junaan sopivalta ohjeelta. Junassa minun on vaikea keskittyä monimutkaisiin malleihin, siksi otin nyt tämän selkeämmän mallin ajanvietteeksi. Tein vielä pienet koruaihiot koska sukkulassa oli lankaa jäljellä. Näiden töiden lisäksi vietin kyllä aikaa myös kanssamatkustajien kanssa juttelemiseen ja maisemien seuraamiseen. Nyt on taas mukavaa olla kotona.
Junamatkalla valmistuneet


Marja

Jos pidit tästä artikkelista, kerrothan siitä myös kavereillesi esimerkiksi Facebookin ja Twitterin kautta. Kiitos!

6 kommenttia:

  1. You did a wonderful job with all of them and I know what you mean to about talking it is fun but can mess up your count :) looks like it is perfect here!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! And yes I made a few mistakes to the lace, but I fixed them:)

      Poista
  2. Very pretty ! I like your idea of turning the edging into a necklace & the earrings go well with it.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Thank you! I like Ninetta's curled onion rings. I think they are beautiful roses.

      Poista
  3. Onpa upeita ja erilaisia.
    Osallistu kastehelmo arvontaan.
    Hyvää tiistai päivää.

    VastaaPoista