perjantai 22. huhtikuuta 2016

Rintasolki

Puuvillalankaa, lasihelmiä ja nahkaa


Vietin aikaa ostoskeskuksessa odotellen vaatekaupoissa viihtyvää teiniä ja ostin askarteluliikkeestä pieniä sieviä nahkakukkia. Kotona tuo 1,5 cm halkaisijalla oleva kukka ei enää ollutkaan niin pieni. Otin virkkauslankaa, jotta kukka ei vaikuttaisi suhteettoman suurelta. Lopputuloksena syntyi solki, jonka halkaisija on 4,5 cm. Lisäsin vaaleita helmiä pehmentämään materiaalieroa ja ryhdistämään kokonaisuutta.  Solki on oma malli, mutta olen käyttänyt siinä Ninetta Caruson ohjeen mukaista kiertynyttä rengasta.
Koska ostin myös punaisia kukkia, tein punaisen soljen punaisella virkkauslangalla. Punainen lanka oli yllättäen hieman ohuempi ja siihen jouduin muuttamaan solmumääriäkin pienemmäksi. Punaisen soljen halkaisijaksi tuli 4 cm. Solmumääriä pienensin siksi, että tuo kukka on melko massiivinen ja halusin välttää liian isoja reikiä pitsissä. Kukka olisi ollut orvon näköinen keskellä reiällistä pitsiä, mutta nyt se helmien ja runsaan pitsin ympäröimänä sulautuu solkeen paremmin
Punainen versio

Käpypitsiyhdistys

Suomen frivolite historiassa käännettiin lauantaina 16.4 uusi lehti, kun piskuinen harrastajajoukko kokoontui Espooseen perustamaan uutta käsityöyhdistystä. Yhdistyksen tarkoituksena on edistää käpypitsiharrastusta Suomessa ja lisätä kanssakäymistä harrastajien kesken. Kaikki asiasta kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan yhdistykseen ja sen toimintaan.
Yhdistyksen puheenjohtajaksi valittiin Maija Vaara, joka opettaa käpypitsiä Espoon kansalaisopistossa. Ensimmäinen hallitus valittiin perustajajäsenistä. Jatkossa yhdistykselle avataan kotisivu, josta löytyy tarkempaa tietoa. Halukkaat voivat jo nyt täyttää jäsenanomuskaavakkeen .
Yhdistyksen syntyhetki kevätauringon loisteessa


6 kommenttia:

  1. They are beautiful I love to mix up things and the leather flowers are great idea :)

    VastaaPoista
  2. Love the curled rings medallion & the leather flowers are a great touch! Google has translated it as "buckle"?
    Congratulations & best wishes for the success of the association

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Funny translation from Google. The correct word is brooch.
      We haven't yet had Tatting Associations in Finland. Now we hope that all Finnish tatters find a new Association.

      Poista
  3. Kauniita kukkia molemmat ja kauniita värejä. Kiva kun tukee aina jotakin uutta.
    Tuuppas käymään Aurinkokujalle ja osallistu arvontaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva jos pidät kukistani. Vaikka blogissa teen töitä vain yhdellä tekniikalla, niin yritän aina löytää jotakin uutta.

      Poista