perjantai 22. tammikuuta 2016

Helmikoru

Helmikorut


Ajattelin taas vaihteeksi kokeilla ankars – mallia, tämä löytyi Biserinkan sivulta  hääkorun nimellä. Biserinkan blogi on helmityöblogi, mutta tämä työ on tehty frivoliten ja helmityön yhdistelmätekniikalla. Korun on suunnitellut käsittääkseni Darina Nikonova, jonka mallista olen viime kesänä tehnyt saniaisenkukka korvakorut.
Työssä tein lähes kaiken niin kuin ei pitäisi tehdä. Laitoin valkoista lankaa (Lizbeth 40) sukkulaan ja sitten vasta avasin mallin. Totesin, että lanka on malliin aivan liian ohut. En kuitenkaan vaihtanut lankaa vaan tein kaikki ohjeen solmumäärät 1,5 kertaisena. Työ eteni vähän sattumanvaraisesti ja helmetkin jouduin valitsemaan varastostani työn edetessä, en suunnitellut niitä etukäteen. Olisi kannattanut miettiä solmumäärät helmien koon mukaan. Nyt jouduin joustamaan niin helmien määrässä kuin väreissäkin. Korun tein kuitenkin loppuun asti. Korun pituus jäi vähän alle 40 cm. Suuremmat helmet ovat lasia ja pienet valkoiset helmet ovat muovia. Koru ei ehkä aivan muistuta mallia, mutta on kuitenkin tehty sen mukaan. Tein vielä kaulakorun kaveriksi korvakorut. Pienemmät valkoiset helmet ovat muovia, muut helmet ovat lasia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti