perjantai 11. syyskuuta 2015

Uusi sukkula


Ostin uuden sukkulan ja siihen jopa useampia puolia. Ajattelin, ettei tarvitsisi aina välttämättä tyhjentää langan loppuja sukkulasta, ennen kuin aloittaa toisella langalla. Lopulta kuitenkin tuntuu siltä, että tuon puolan täyttäminen vie enemmän aikaa kuin perinteisen sukkulan. Luulen, että kyseessä on vanha tottumus ja täytyy vain muutaman kerran täytellä noita puolia, jonka jälkeen se ei enää tunnu niin työläältä.
Aika pitseille tuntuu olevan edelleen vähissä, etenkin kun päätin neuloa välillä sukkia. Sukan neulomis-idea täältä .
Uudella sukkulalla tein rannekorun, jonka ohje on täällä . Värin valintaan en ole tässä korussa ihan tyytyväinen, mutta tein loppuun kun aloitin. Tein vielä pienet korvakorut rannekorun kaveriksi.
Uusi sukkula
Korusetti
Sukkulantyhjennyskorut

2 kommenttia: