lauantai 6. kesäkuuta 2015

Ankars



Ihailin loistavia, runsaita frivolite - koruja ja päädyin selailemaan venäläisiä sivuja.  Tänään siis on teemana hieman pitsihistoriaa venäjältä.
Klassinen frivoliteetti on lähtöisin Englannista. Venäjälle se kulkeutui Ranskasta. Venäjällä frivoliteetti oli 1900 luvun alussa käsityötapana muiden rinnalla oppilaitoksessa ja siitä oli julkaistu kirjoja. Kuitenkin v 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen frivoliteetti leimattiin porvarilliseksi ja kopeaksi käsityöksi ja sen opetus loppui. Frivoliteetin taitajat lähes hävisivät Venäjältä. 1980 – luvulla Leningradissa kuitenkin taitoa heräteltiin henkiin perustamalla kerhoja joissa toimi opettajan Natalia Mihailovna Egelskaja, jonka ansiosta taito siirtyi uusille sukupolville. Leningradista kurssit levisivät perestroikan aikana Moskovaan ja frivoliteetin suosio alkoi kasvaa. Klassisella frivolitettilla tehdyt kaulukset, liinat ja pitsit eivät olleet kuitenkaan kovin myyviä tuotteita. 1990 luvulla Rina Stepnaja ja Angelina Rozanova kehittivät tekniikkaa, lisäsivät pitsiin metallia ja helmiä ja perustivat Studio Ankarsin joka erikoistui koruihin. Frivoliteetin ja ankarsin historiasta tarkemmin Ankars-klubin sivulla ja ankars tekniikan historiasta vielä englanniksi.
Ankars klassikko


Kuvan korun tein Rina Stepanovan mallista Coral Pin, se löytyy  Ankars-klubista ja englanniksi täältä .
Tällä kerralla helmet ovat jotain vanhoja helmiä, jotka löytyivät laatikon pohjalta ja joiden alkuperää en muista. Lanka on ohutta virkkauslankaa. tekniikka vaatii vielä harjoittelua.



4 kommenttia:

  1. Gorgeous !!! Very well tatted .
    And thanks for the history, too. We keep reading about England & France with respect to tatting history , but rarely touch upon Russia & other countries. Very interesting.
    Russian sites have some Great lacework as well as ankars.
    Thanks for sharing all this :-)

    VastaaPoista
  2. Thank you Muskaan. It is amazing how varied tattings are in different countries.

    VastaaPoista
  3. Leila, kiitos kannustavasta kommentista. Mietin, että olisipa mielenkkiintoista löytää suomalaistenkin käsityötapojen historiaa yhtä helposti googlettamalla. Meilläkin on varmasti omia ominaispiirteitämme käsitöissä.

    VastaaPoista